Olen aina elämässäni hakenut täydellisyyttä. Vaikka en ikinä ole kympin oppilas ollutkaan, olin tietenkin pettynyt jos joku arvosana ei vastannut odotuksiani. Varsinkin jos arvostelu oli epäoikeudenmukaista ja en pystynyt tuomaan esiin omaa puoltani asioista (kiitos vain kahdelle Sh ohjaajalle yhdessä harjoittelussani!). Kyllähän aina mahdollisuuden tullen olen kyseenalaistanut vääryyttä, mutta joskus tuntuu että se on vain taistelua tuulimyllyjä vastaan. Varsinkin tässä koulussa erilaiset näkemykset asioista tuntuvat joskus vääryydeltä. On turhauttavaa, jos toteutat jonkun meikin tai stailauksen omalla tyylilläsi, siitä rokotetaan heti piste jos opettajaa ei miellytä. Tietenkin jonkinlaisia sääntöjä on oltava, mutta miten luovuutta voi arvostella ja sanoa että se on väärin? Tietenkin olen taidoiltani aikalailla aloitteleva, enkä oletakaan että saan samanlaisia arvosanoja kuin 10 vuotta taidekoulua käynyt, mutta turhauttaahan se, kun itse olet innoissasi toteutuksestasi ja seuraavassa hetkessä se lytätäänkin. Pakko myöntää että se syö opiskeluintoa ajoittain, mutta toisaalta se saa minut vain yrittämään enemmän ja enemmän.
Teimme tänään istumajärjestyksen häävieraillemme ja siinä kyllä iski toinen pettymys. Danielin puolelta jää todella suuri osa vieraita pois, joka tosin on ymmärrettävää. Vaikka "save the date"- kutsut lähtivätkin reilusti yli puoli vuotta ennen häitä, ei kaikilla ole riittäviä varoja tai aikaa matkustaa toiselle puolelle maapalloa yhdeksi, vaikkakin erittäin tärkeäksi, päiväksi. Samoin omalta puolelta jäi muutama uupumaan, joka kyllä harmittaa. Vaikka joillakin vieraistamme oli oikeasti hyviä syitä jäädä pois, tottakai mieltä jäi kaivertamaan että miksi nämä ihmiset eivät halua juhlia kanssamme. Pöytäsuunnitelmat oli tehty kuudellekymmennelle ja paikkakorttien kanssa pelatessa harmitti, ettei nyt tätä tai tuota ihmistä häissä nähdä kun sopisivat hyvin samaan pöytään. Tyhjäksi jäi reilusti yli pöydällinen istumapaikkoja, vaikka jokaisen olisi halunnut täyttää. Onneksi sentään perheen kanssa on hyvät välit ja suurin osa kutsutuista osallistuu. Useilla keskustelupalstoilla ihmiset kertovat kuinka perheenjäsenet eivät riitojensa takia tule, yli puolia kutsuttuja ei voisi vähempää kiinnostaa tai lähiystävät eivät edes viestiä lähetä polttaripäivänä.
Kyllähän elämässä pettymyksiä tulee ja ihmissuhteita kaatuu kerta toisensa jälkeen, mutta ei kukaan voi sanoa että niihin tottuu. Eteenpäin on jatkettava ja ammennettava voimaa niistä ihmisistä joita on lähellä ja taidoista joita osaa. Helppoahan se olisi luovuttaa ja tehdä sitä mitä osaa, vaikka ei oikeasti siitä nauttisikaan. Elämässä on aina jotain, jota odottaa.
